Kesäaikaan sukelluskohteet löytyy useimmiten lähistöltä Pulkkilanharjulta (Karisalmen silta tai "putki") tai Heinolan virrasta (Kumpeli => Casinon ranta tai Tommola). Kurssilaisten ensimmäiset avovedet Pajulahden rannassa ja esimerkiksi Hollolan Iso-Tiilijärvestä löytyy kirkasvetinen ja helppo sukelluskohde. Retkiä tehdään esimerkiksi Räyskälän Iso-Melkuttimelle, Jaalan Verlaan, Orbiit:lle.

gallery/koulutus
gallery/sukelluskohteet
gallery/rismalahti

Syksyisin koulun alkamisen aikaan pidetään koko perheen sukellusleiri Salonsaaressa partilaisten Rismalahden leirikeskuksessa sukellellen ja saunoen. Sukelluskohteet löytyvät tyypillisesti Kinisselältä josta löytyy Päijänteen syvin kohta (100 m).

gallery/tornator2

Myöhään syksyllä lähdetään Saimaalle sukeltamaan Mikkelin sukeltajien hienolla Tornator paatilla. Sukelluskohteina mm. Maria hylky (Lotja) ja Iso-riuttasaari.

gallery/junior life saver

Nuoret harjoittelevat hengenpelastusta Junior Life Saver harjoituksissa. Ohessa kuva Nastolan uimahallissa viime kevään pidetyistä kilpailuista. Kyselyt Life Saver toiminnasta Markus Kontturilta.

gallery/punainen meri

Punainen meri on todennäköisesti maailman hienoin sukelluskohde ja pari kertaa vuodessa ryhmä kerholaisia käy ihastelemassa kirkkaita vesiä ja värikkäitä koralleja / kaloja. Useimmiten retket ovat LiveBoard:eja eli asuminen tapahtuu laivassa.

gallery/muu toiminta

Talvisin snorklaillaan ja pelataan uppopalloa uimahallilla ja pelataan sählyä. Pikkujoulut pidetään vuoden ensimmäisenä viikonloppuna loppiaisena.

Nasuksu järjestää sukelluskursseja CMAS kortituksella.

- P1 peruskurssi alkuvuodesta. Kyselyt Hannu Tourner.

- P2, P3 ja Nitrox jatkokurssit tarvittaessa.

- Uimakoulu yli 4 vuotiaille keväällä. Kyselyt Jussi Auvinen.